keskiviikko 27. lokakuuta 2010

YÖK ja nam!

Kuten lukuisista ruoka-aiheisista postauksistani voi päätellä, olen jonkin sortin kulinaristi. Tykkään laittaa ruokaa ja maistella uusia juttuja. Tänään tuli kokeiltua jotain aivan uutta minulle, sekä monelle muullekin suomalaiselle...

Noin puoli vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa netissä surfailtuani japanilaiseen ruokaan nimeltä natto, joka tarkoittaa  fermentoiutuneita soijapapuja. Juuri niin: käyneitä soijapapuja. Tätä ruokaa syödään yleensä Japanissa aamiaisella, ja sen syömisen suosio on paikkakohtaista: erityisesti itäisen Kanton alueella (johon kuuluu myös super trendikäs Tokio) natto on arkipäivän herkkua.
    Katsoin Youtubesta lukuisia "how to eat natto" -videoita, luin joitakin Internet-sivuja sekä maistajien kommentteja liittyen kyseiseen mönjään. Koska palaute oli hyvin ristiriitaista (mm. karmea haju, mutta hyvä maku ; tosi herkkua ; aivan järkyttävää), halusin muodostaa oman mielipiteeni natosta. Ainut tapa sanoa se luotettavasti on tietysti maistaa nattoa itse.

Pari viikkoa sitten vierailin Tokyokanissa, joka on Helsingissä sijaitseva japanilainen ruoka- ja keittiötarvikeliike. Se on luultavasti ainoita paikkoja Suomessa, josta nattoa edes saa. Paketissa oli 100g fermentoitunutta soijapaputahmaa, pieni pussi maustekastiketta sekä japanilaista sinappia sitä maustamaan. On monia tapoja syödä nattoa, mutta vaitsin niistä perinteisimmän, eli nattoa paketin valmiiden mausteiden sekä riisin kera.
   Kun avasin paketin, ei ruskea paputöhnä haissut niin pahalta kuin olin lukenut. Helpotukseni oli ennen aikainen, sillä sekotettuani mausteet ja pavut keskenään alkoivat aromit tulla esille. Ei haju silti vastenmielinen ollut, lähinnä hieman omituinen ja vieras omaan nenääni. Kun olin sekoittanut tahman tasaiseksi limaksi, sekoitin sen keitettyyn valkoiseen riisiin.

   Ja sitten popsimaan. Maku iski jo ensimmäisellä puikollisella: Huhuh, onpas tavaraa! Se oli kuin vanhentunutta todella vahvaa soijakastikketta; rakenne oli limainen, venyvä ja tahmainen, ja ulkonäöltään se oli lähellä peikon räkää (seen Harry Potter, anyone?) . Mitä enemmän sitä söi, sen ällöttävämmäksi touhu muuttui.
   En ole kauhean nirso makujen suhteen, vaikka muuten ruokavaliossani on paljon rajoituksia. Kuitenkin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tämä ruoka aiheutti yökkäysreaktion ja vahvan vastenmielisyyden. Sitä mukaa kuin ruoka yritti kiipiä ylös ruokatorveani, minä vetelin sitä sisään - mahdollisimman nopeasti ja pureksimatta. Välillä piti pysähtyä huuhtomaan suuta vedellä, ja vetelin silloin tällöin tomaattiviipaleita viemään pois hapanta makua.
  Viimeisen puikkoparillisen jälkeen totesin, etten todellakaan aio kaalia lautastani! Miksikö sitten söin koko liman? No olinhan sen sentään vaivautunut ostamaan, natto on kuulemma super terveellistä ja kyseessä oli vielä päivän ainut kunnon ruokani, joten ei ollut paljoa vaihtoehtoja. Lisäksi olen yhtä ruokakulttuurillista kokemusta rikkaampi, ja voin todellakin nostaa hattua niille urheille japanilaisille, jotka vetelevät nattoa suihinsa joka aamu. Varmasti tästäkin ruoasta joku tykkää ihan pyyteettömästi, mutta minun makuaistillani se ei vain toimi. Mutta oli kiva kokeilla!

                                           ***

Mikäs sitten oli se nam?
No nam kuului ainakin niiltä koemaistajilta, jotka söivät tekemiäni runebergintorttuja.
Joooo tiedetään, runebergin päivästä on jo about 8 kuukautta, mutta jotain oli keksittävä viime joulun pipareille ennen uuden satsin tekemistä parin kuukauden sisällä.

Näihin torttuihin siis käytettiin pois vanhat piparit, ja karvasmantelin korvasi itsetehty mantelijauho. Tiesittekö, että karvasmanteliöljyn myyminen on nykyään kielletty sen sisältämän pienen luontaisen myrkkymääränsä vuoksi? Siksipä apteekeista ei karvasmantelia enää saa, ja leivontaan joutuukin käyttämään joko manteliaromia (myydään pienessä pullossa), mantelimassaa tai tavallisia manteleita.

Siispä hyvää myöhäistä Runebergin päivää. :D

Ei kommentteja: